Sijaisperheitä tarvitaan
Lapsia ja nuoria, jotka eivät voi kasvaa ja elää syntymäkodissaan, on vuosi vuodelta enemmän. Määrä on lisääntynyt hälyttävästi. Vuonna 2007 oli kodin ulkopuolella sijoitettuna 16 059 lasta ja nuorta. Huostaan otettuja heistä oli 10 207. Sijaisperheistä kodin oli saanut 5 526 lasta ja nuorta, mikä on 34 % kaikista sijoituksista. Suomalaisissa perheissä elää lisäksi yli 62 000 lasta ja nuorta, jotka tarvitsevat lastensuojelun avohuollon tukea ja apua. Yhtenä tärkeänä tukimuotona on tukiperhetoiminta, johon tarvittaisiin runsaasti lisää perheitä.
Lastensuojelun ja perhehoidon toimijoiden yhteinen tavoite on tarjota entistä useammalle oman kodin ulkopuolista hoitoa tarvitsevalle lapselle ja nuorelle mahdollisuus perhehoitoon. Valitettavan usein perhesijoitusta ei kuitenkaan voida tehdä, vaikka sijaisperhe olisi todettu lapselle tai nuorelle parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tämä johtuu siitä, että sijaisperheitä ei ole riittävästi.

Uusia sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti lisää huostaanottojen ja sijoitettavien lasten määrän kasvaessa. Tällä hetkellä toimivien sijaisvanhempien keski-ikä lähenee 50 vuotta, joten myös heidän eläkkeelle siirtymisensä lisää tarvetta entisestään.
Perhehoitajia tarvitaan lisää myös aikuisten kehitysvammaisten, vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien perhehoitajiksi. Erityisesti vanhustenhuollon haasteissa perhehoito on erittäin varteenotettava vaihtoehto. Lue lisää vanhusten perhehoidosta.
Sosiaalitoimen tehtävänä on hoitaa perheiden rekrytointi ja valmennus sekä huolehtia sijoitusprosessista niin, että kullekin sijoitetulle löytyisi hänen tarpeitaan vastaava sijaisperhe tai perhehoitaja. Sosiaaliviranomaisilla on aina päätösvalta sijoitusta tehtäessä.
Oletko kiinnostunut ryhtymään tuki- tai sijaisvanhemmaksi? Haluatko keskustella kanssamme asiasta? Ota yhteyttä

