Perhehoidon vahvuudet

Jokainen lapsi tarvitsee kasvunsa tueksi luotettavaa vanhemmuutta, turvallisen kodin ja mahdollisuuden kiinnittyä sekä kiintyä. Sijaisperheessä lapsi elää perheen jäsenenä jokaiselle luontevassa kasvuympäristössä, perheessä. Sijaisperheen merkitys lapsen kehitykselle on todettu merkittäväksi erityisesti lapsen kiintymyssuhteen muodostumisen kannalta. Kasvaminen perheessä antaa lapselle myös hyvän perhe-elämän mallin, opettaa hänelle elämän perusasioita ja takaa usein elinikäiset ihmissuhteet.

Turvallinen ja tavallinen perheen arki on monelle kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle parasta ”hoitoa”, jonka avulla lapsen luottamus aikuisiin palautuu. Oman kodin ulkopuolisen hoidon muodoista sijaisvanhemmuus turvaa parhaiten pysyvien, elinikäisten ihmissuhteiden syntymisen ja jatkumisen. Monien sijoitettujen lasten sijoitustarve kestää aikuisikään asti ja pysyvät ihmissuhteet tukevat nuorta itsenäistymisen jälkeenkin. Myös lyhytaikaisessa perhehoidossa toteutuvat monet Perhehoidon hyvät puolet. Siksi se onkin merkittävä lastensuojelun tukimuoto lapselle ja hänen perheelleen.

Sijoitetut lapset ja nuoret ovat kokeneet elämässään pettymyksiä, eroja ja menetyksiä. Monilla on kokemuksia lyhytaikaisista sijoituksista. Mitä nuorempi lapsi on, sitä tärkeämpää on, että häntä hoitavat pysyvästi samat aikuiset. Tämä on mahdollista vain perhehoidossa. Sijoitetulle lapselle saattaa olla aluksi vaikeata ottaa vastaan rakkautta ja huolenpitoa, mutta aikuisen toistuvan välittämisen seurauksena lapsi oppii vähitellen ymmärtämään olevansa kaiken saamansa hyvän arvoinen. Lapsen itsetunto vahvistuu ja myös sosiaalinen kehitys edistyy. Hyvät ja toimivat suhteet ovat tärkeät lapselle ja auttavat perhehoidon onnistumista.

Tutustu sijaisvanhemmaksi aikoville tarkoitettuun PRIDE-ennakkovalmennukseen.