Ketkä tarvitsevat perhehoitoa?
Huostaan otetut lapset ja nuoret muodostavat suurimman perhehoitoon sijoitettujen ryhmän. Sijaisperheitä tarvitaankin kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Erityisesti vauvaikäisille ja nuoremmille lapsille pyritään aina järjestämään mahdollisuus perhehoitoon. Myös silloin, kun kyseessä on lyhytaikainen sijoitus. Entistä enemmän perhehoitoa tarvitsevat myös sisarukset, jostakin sairaudesta tai vammasta kärsivät lapset ja nuoret sekä sikiöaikaisen päihteiden käytön haitoille altistuneet lapset.

Nuoruusikäisten huostaanotot ja sijoitukset ovat lisääntyneet maassamme voimakkaasti. Siitä huolimatta perhehoitoa ei ole juuri käytetty hoitomuotona nuorten sijoituksissa. Pääsääntöisenä sijoituspaikkana ovat olleet nuorten laitokset tai ammatilliset yksityiset perhekodit. Perhehoidon käytön vähyyteen on vaikuttanut sekä vallitseva toimintakulttuuri että nuorten ongelmien suuruus; on ajateltu, että nuoret tarvitsevat ammatillisen sijaishuoltopaikan. Nuorten sijoitettavien joukossa on kuitenkin myös niitä, joille perhehoito olisi hyvä vaihtoehto. Sijoitustarpeen syynä saattaa olla vanhempien vaikeudet, joiden vuoksi nuori ei voi asua kotonaan. Näissä tilanteissa myös nuorten sukulaisperheet tai muut läheiset sopisivat hyvin sijaisperheeksi.
Lasten ja nuorten lisäksi perhehoitoa tarvitsevat aikuiset, joiden itsenäisen elämän mahdollisuuksia rajoittavat vammaisuus, mielenterveysongelmat tai toimintakyvyn heikkeneminen esimerkiksi ikääntymisen takia. Heitä on perhehoidossa noin 1500.

