2. Sosiaalityöntekijä ohjaa eteenpäin

Perustiedot sijaisvanhemmuudesta sekä asiaa koskevat esitteet ja lomakkeet saat sosiaalityöntekijältä. Hän vierailee kotonasi keskustelemassa sijaisvanhemmuuteen liittyvistä asioista. Kotikäynnin aikana käydään lävitse perheen elämäntilanne (kaikkien perheenjäsenten näkökulmasta), sijaisperhetoimintaan liittyviä käytäntöjä sekä mahdollisia esteistä sijaisperheeksi ryhtymiselle (esim. ikä tai rikosrekisteri). Kartoitusvaiheen jälkeen, sosiaalityöntekijä ohjaa asiassa eteenpäin.

Monenlaiset perheet voivat toimia sijaisperheinä. Tärkeintä on, että uusi sijaisperhe on tasapainoinen ja turvallinen koti, joka pystyy vastaamaan sijoitetun lapsen tarpeisiin ja sitoutuu tehtäväänsä pitkäksi aikaa. On tärkeää, että perheenjäsenten ihmissuhteet ovat vakaita ja vanhempien terveys ja voimavarat riittävät lapsen hoitamiseen. Perheen on pystyttävä tekemään yhteistyötä lapsen omien vanhempien, sosiaalityöntekijöiden sekä muiden lasta hoitavien tahojen kanssa.

Laki määrittelee perhehoitajalle asetetut kriteerit seuraavasti:

Lain mukaan perhehoitajaksi voi ryhtyä henkilö, joka on koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella sopiva antamaan perhehoitoa (Perhehoitajalaki 1992, 1 §).