5. Sijoitusvaihe
Sijoitusprosessiin kuluva aika vaihtelee. Joskus lapsi voi muuttaa sijaisperheeseen hyvinkin nopeasti, mutta yleensä suunnitelmallinen sijoitus tutustumisineen vie useamman kuukauden. Lähtökohtana tulisi aina olla lapsen tilanne ja tarpeet. Lapsen vanhempien ja sijaisperheen tapaaminen ja tutustuminen kuuluvat oleellisena osana sijoitustyöskentelyyn.

Ennen lapsen lopullista sijoitusta sosiaalityöntekijä huolehtii tarvittavien asiakirjojen ja selvitysten laatimisesta sekä lapsen tarvitsemien palveluiden järjestämisestä (esim. koulu- ja terveyspalvelut). Hän toimittaa sijaisperheelle sijoittajakunnan perhehoidon toimintaohjeen tai ilmoittaa muulla tavoin perhehoidon käytännöistä. Keskeisin asiakirja on toimeksiantosopimus. Siihen perehtyminen ja sen huolellinen täyttäminen on erityisen tärkeää (ks. perhehoidon tietopaketti) . Toimeksiantosopimus tehdään ennen lapsen muuttoa sijaisperheeseen.
Kun lapsi muuttaa uuteen kotiin, hänestä tulee sijaisperheensä uusi perheenjäsen. Hänelle sijaisvanhempi on tärkeä ja vastuullinen aikuinen, sosiaalityöntekijöille tärkeä ja arvokas yhteistyökumppani. Sijaisvanhempi tarvitsee tehtävässään tukea ja on siihen oikeutettu.
Onnea vastuulliseen tehtävään! Tästä alkaa kasvusi sijaisvanhemmaksi.

