Ajoissa kotiin
Lapsi tarvitsee kodin, jossa hänen on turvallista kehittyä ja kasvaa. Jos vanhemmilla on vaikeuksia taata lapsen hyvinvointia, lastensuojelun tehtävänä on tukea vanhempia ja lapsia. Jos tuki ei kuitenkaan riitä, lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle laitos- tai perhehoitoon.
Perhehoito tarjoaa lapsille uuden mahdollisuuden kokea vakaata perhe-elämää, luoda läheisiä ihmissuhteita ja oppia elämän perusasioita. Perhehoitoa järjestetään sijaisperheissä, joiden vanhempia kutsutaan sijaisvanhemmiksi. Sijaisvanhemmilta ei edellytetä tiettyä koulutus- tai työtaustaa vaan heidät valmennetaan tehtävään. Sijaisvanhempi voi olla lapsen sukulainen tai muu läheinen.
Ota yhteyttä, jos haluat keskustella sijaisvanhemmuuteen liittyvistä asioista kanssamme.
www.sijaisvanhemmaksi.fi -sivuilla vieraili v. 2009 aikana hieman yli 27 000 kävijää.
Ajoissa kotiin -kampanja järjestetään tänä vuonna 11.-26.9.2010.
Valtakunnallinen kampanja uusien sijaisperheiden saamiseksi järjestetään 11. – 26.9.2010. Haluamme lisätä kampanjalla myös yleistä tietoisuutta sijaisvanhemmuudesta ja perhehoidon monimuotoisuudesta.
Aina vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsestaan. Perhehoito tarjoaa lapselle uuden mahdollisuuden kokea vakaata perhe-elämää, luoda läheisiä ihmissuhteita ja oppia elämän perusasioita. Perhehoitoa järjestetään sijaisperheissä, joiden vanhempia kutsutaan sijaisvanhemmiksi. Sijaisvanhemmat valmennetaan tehtävään. Sijaisvanhemmiksi tarvitaan erilaisia perheitä – myös yksin elävä voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Sijaisvanhempi voi olla myös lapsen sukulainen tai muu läheinen.
Tällä hetkellä lasten ja nuorten mahdollisuus päästä perhehoitoon on sattumanvaraista. Kaikilla kunnilla ei ole käytettävissään valmennettuja sijaisperheitä. Vuonna 2008 perhehoidossa oli noin 5500 sijoitettua lasta ja nuorta, mikä oli noin 33 % kaikista kodin ulkopuolisista sijoituksista. Perhehoidon osuus on laskenut jo useiden vuosien ajan.
Ajoissa kotiin -kampanja näkyy eri puolilla Suomea 11. – 26.9.2010. Kampanjassa on mukana laajasti lastensuojelun perhehoidon alueellisia yksiköitä, kuntia ja järjestöjä. Kampanja avataan 11.9.2010. Se on kolmas laatuaan.
Vuonna 2009 Ajoissa kotiin -kampanjan aikana järjestettiin reilut 40 tapahtumaa ja tilaisuutta koko maassa. Avajaistapahtumia järjestettiin 8 paikkakunnalla.

